Uudessa Valkea Lumi – joululaulussa kaipaus saa räp-twistin

Uudessa Valkea Lumi – joululaulussa kaipaus saa räp-twistin

Järven helmi -musikaalin pääosassa maaliskuussa

Vain kolme viikkoa sitten upean Lapissa kuvatun videon höystämänä julkaistun Elämä on lahja -singlensä julkaissut Anthuan alias Anton Kettunen julkaisee tänään täysin uuden joululaulun Valkea lumi.

Yhdessä tuottaja-säveltäjä Matti Kankkosen kanssa syntynyt biisi alkoi hahmottua jo vuonna 2017, mutta lopullinen muoto otti aikansa.
”Matin tuotanto antoi uutta potkua kappaleen viimeistelylle, ja ikivihreältä soundaavaan balladiin saatiin myös pieni räppitwisti”, Anthuan kertoo tyytyväisenä.

Vaikka luvassa lumikinoksia ja joulun taikaa, taustalla on myös vahva kaipauksen teema, joka tänä koronan runtelemana aikana nousee monen mielessä esiin.
”Läheisen kaipuu värittää tämän joulun, ja ikävä voi kasvaa suureksi. Toivon, että kappale tuo lohtua sekä toivoa jouluun.”

Useista tv-sarjoistakin tuttu Anton loistaa ensi keväänä muun muassa Järvenpää-talossa maaliskuussa nähtävän Järven helmi -musikaalin pääosasssa.
Valkea lumi -musiikkivideo julkaistaan ensi tiistaina 8. joulukuuta.

Lue artikkelin Suomiviihteen sivuilta: https://www.suomiviihde.fi/viihdeuutiset/uudessa-valkea-lumi-joululaulussa-kaipaus-saa-rap-twistin-anthuan-alias-anton-kettunen/